Kielo logo
earth icon

Ota yhteyttä

Korkeakoulujen läheisyys houkuttelee kasvuyrityksiä Lappeenrannan Skinnarilaan

Lappeenranta_rakennus

Takaisin

Skinnarilan alue Lappeenrannassa on kasvanut erikokoisia yrityksiä houkuttelevaksi yrityskeskittymäksi. Alueen valttina on erityisesti kaupungin korkeakoulujen sijainti samalla alueella. 

Lappeenranta tunnetaan teknologiakaupunkina ja kaupungin korkeakouluista lähtöisin olevat yritykset värittävät vahvasti alueen yrityskenttää. Lappeenrannan teknillinen yliopisto LUT ja ammattikorkeakoulu LAB ovat nostaneet viime vuosina profiiliaan ja synnyttäneet alueelle niin uusia yrityksiä, kuin uusia yritysyhteistyön muotojakin.

 

Skinnarilan alue, jossa Lappeenrannan korkeakoulut sijaitsevat, on tällä hetkellä yksi kaupungin kiinnostavimmista yrityskeskittymistä, ja moni erityisesti korkeakouluyhteistyöstä kiinnostunut yritys onkin hankkinut sieltä toimitilansa. Alueella toimii tällä hetkellä useita yrityshautomoita, erikokoisia kasvuyrityksiä, jotka mahdollistavat opiskelijoiden ja yrityspuolen jouhevan yhteistyön. Myös Kielo on vahvasti läsnä Skinnarilan alueella. Tällä hetkellä Kielo Lappeenrannan toimitiloissa vuokralla ovat muun muassa vähähiilisiin ratkaisuihin keskittynyt kasvuyhtiö Soletair Power sekä pelialalla toimiva Headnought Oy.

 

Skinnarilan kehitys on vahvasti myös Lappeenrannan kaupungin agendalla

 

Skinnarilan alueen tuomiin mahdollisuuksiin on kiinnitetty huomiota myös Lappeenrannan kaupunginjohdossa. Alueen viihtyvyyttä on tarkoitus parantaa tulevina vuosina, ja sinne on tarkoitus tuoda lisää ympäristöystävällisiä ratkaisuja esimerkiksi energiantuotannon- ja liikenteen saralla. Lisäksi alueen profiilia modernina yrityskeskittymänä halutaan nostaa entisestään.

 

Myös Lappeenrannan kielolaiset ovat havainneet alueen muuttuneen yhä houkuttelevammaksi ja toimineet yhteistyössä erikokoisten kasvuyritysten kanssa sopivien toimitilojen löytämiseksi. ”Asiakasyrityksiltä on saatu hyvää palautetta erityisesti  muunneltavista toimitilaratkaisuista”, kertoo Kielo Lappeenrannan avainasiakkuuspäällikkö Heidi Sipponen. Kun aloittelevat yritykset etsivät toimitiloja Lappeenrannasta, on hyvin keskeistä, että toimitilat hyödynnetään yrityksen toiveisiin nähden parhaalla mahdollisella tavalla.  

citation image

Skinnarilan monipuoliset palvelut lähellä paikallisia

 

Kasvuyritysten lisäksi Skinnarilan alueelle on kasvanut myös laajemmin erilaisia palveluita, jotka saavuttavat paitsi alueella toimivat yritykset myös kampuksen opiskelijat ja paikalliset asukkaat. Tällä hetkellä Kielon tiloissa vuokralaisina on muun muassa ravintola-alan yrityksiä ja kuntokeskus.

 

“On ilo olla mukana kehittämässä ja vahvistamassa omalta osaltamme Skinnarilan aluetta, sekä vastaamassa asiakkaidemme erilaisiin tarpeisiin toimialasta riippumatta. Uskomme, että Skinnarila kasvaa tulevaisuudessa entistä monipuolisemmaksi alueeksi”, Sipponen kertoo.

 

Haluatko kuulla lisää Skinnarilan alueen toimitiloista? Ota yhteyttä Lappeenrannan kielolaisiimme!  

 

Lisätietoja: 

 

Heidi Sipponen 

Key Account Manager
Puh. +358 50 4362 129
heidi.sipponen@kielotoimitilat.fi 
 

Tiina Lensu 

Property services manager
Puh. +358 40 7546 488
tiina.lensu@kielotoimitilat.fi 
 

Katja Heinonen 

Service coordinator
Puh. +358 50 4687 435
katja.heinonen@kielotoimitilat.fi 

Ota yhteyttä

Yhteydenottolomake

Kielo footer
© Copyright 2025