Etusivu » Ajankohtaista » Reformer-pilatesta ensimmäisenä Keski-Suomessa tarjoava monipuolinen valmennusstudio avasi ovensa Jyväskylän Innova 2:ssa

Reformer-pilatesta ensimmäisenä Keski-Suomessa tarjoava monipuolinen valmennusstudio avasi ovensa Jyväskylän Innova 2:ssa

Jyväsjärven rannalla sijaitsevaan Kielon Innova 2 -kiinteistöön avattiin joulukuussa 2025 täysin uudenlainen liikunta- ja hyvinvointikeskus. Valmennusstudio Vire tarjoaa saman katon alta Jyväskylässä paikan, jossa voi huolehtia kehon kokonaisvaltaisesta hyvinvoinnista. Idea uudenlaisesta studiosta lähti yrittäjien innostuksesta reformer-pilatekseen, jota ei Keski-Suomessa voinut vielä harrastaa.

“Meillä oli yhtiökumppanini kanssa pyörinyt ajatus valmennuskeskuksesta, jossa ihmisen hyvinvointi otetaan huomioon kokonaisuutena. Haaveilimme siitä, että voisimme tuoda huippu-urheilijoiden maailmasta tavallisten kuluttajien saataville palvelukokonaisuuden, jossa huomioidaan ihmisen kokonaiskuormitukseen vaikuttavat tekijät sekä fysiikan että henkisen hyvinvoinnin osalta,” kertoo Valmennusstudio Vireen ja 10 vuotta Jyväskylässä toimineen valmennuskeskus LeWELLin toimitusjohtaja Henna Ruusumaa

Vireen ydinajatus on rakentaa asiakkaidensa työkuntoa. Ruusumaan mukaan tällä tarkoitetaan sitä, että Vireen asiakkaita opetetaan tunnistamaan omaa vireystilaa sekä annetaan heille työkaluja vireystilan säätelyyn liikkeen ja hengityksen avulla. Perinteisen kuntosalitreenaamisen lisäksi studio tarjoaa pienryhmätunteja reformer-pilatestunteja sekä BodyBow-, spiraalistabilaatio-, ja mattopilatestunteja. Myös äänimaljarentoutusta ja joogaa järjestetään viikoittain.  

Valmennusstudion ovet eivät olisi auki ilman Kieloa

Ruusumaa kertoo, että vaikka unelma yritystoiminnan laajentamisesta oli mielessä, muuttui se realistiseksi vasta, kun Kielo otti Ruusumaahan yhteyttä. Kielon Innova 2 -kiinteistöstä oli vapautumassa tila. Helppokulkuinen ja esteetön kiinteistö oli yrittäjäkaksikolle jo entuudestaan tuttu. 

Kielon kohteiden keskeinen sijainti Jyväskylän Lutakonaukiolla sekä niiden tarjoama vahva potentiaalinen asiakaskunta olivat keskeisiä syitä sille, miksi yrittäjät halusivat avata Vireen tilat juuri Innova 2:een. Kiinteistö on eläväisellä alueella, jossa on yritysvuokralaisten lisäksi paljon tapahtumia ja palveluita, kuten ravintoloita, ruokakauppoja, hotelleja ja kulttuuritarjontaa. 
 
“Kiinteistön kaunis miljöö teki suuren vaikutuksen. Innova 2:n tilat tukevat loistavasti hyvinvointia luonnonvalon tulviessa sisään joka puolelta. Yrittäjinä emme halunneet perinteisiä kuntosaleille tyypillisiä halli- tai kellarityyppisiä ratkaisuja, joten Kielon tilat vastasivat täysin toiveisiimme tarjoamalla jotain aivan erilaista,” Ruusumaa sanoo.  

Hän korostaa, että ilman Kielon yhteydenottoa he eivät olisi edistäneet laajennussuunnitelmiaan näin nopeasti:  
 
“Voin 99 prosentin varmuudella sanoa, että ilman Kielon yhteydenottoa ja Innova 2:n vapaana olevaa tilaa, meillä ei olisi tarjota jyväskyläläisille Keski-Suomen ensimmäistä reformer-pilatesstudiota sekä uutta liikunnan ja hyvinvoinnin keskusta,” Ruusumaa sanoo.  

Muutostöissä korostuivat toimivuus ja visuaalisuus 

Jotta tila saatiin palvelemaan parhaiten valmennusstudion tarpeita, tehtiin siihen jonkin verran muutoksia. Suurimmat muutokset olivat teknisiä: esimerkiksi valaistus päivitettiin energiatehokkaisiin LED-valaisimiin. Valmiita suihkuja toimitilassa ei aiemmin ollut, joten täysin uudet suihkutilat sekä pukuhuoneet rakennettiin valmennusstudiota varten. Vire sai tulevana vuokralaisena vaikuttaa lopputulokseen ja etenkin studion visuaaliseen ilmeeseen.  

“Muutostyöt sujuivat hyvin ja isohko remontti saatiin valmiiksi ajallaan. Purkutöitä oli paljon, sillä tilassa oli aiemmin riveittäin paljon pieniä toimistohuoneita. Saimme vapaasti suunnitella yhdessä mukana olleiden arkkitehtien ja suunnittelijoiden kanssa pintaväreistä ja materiaaleista lähtien toiveidemme mukaiset tilat, jotka Kielon avustuksella toteutettiin. Minulle oli tärkeää, että studio on toimivuuden lisäksi myös visuaalisesti kivan näköinen. Esimerkiksi värikkäät seinät ovat saaneet asiakkailta kehuja,” Ruusumaa sanoo. 
 
“Olemme onnistuneet tekemään tiloista viihtyisät ja sellaiset, jotka tukevat asiakkaidemme hyvinvointia. Aulassamme on muun muassa viherseinä, jota ei joka kuntosalilta löydy. Omien tilojemme lisäksi pidän siitä, että Innova 2 on arvokkaan ja miellyttävän oloinen kohde, jossa on toimiva aulapalvelu,” Ruusumaa sanoo. 

Vuoden 2026 aikana Ruusumaa toivoo ihmisten löytävän uudenlaisen harjoittelupaikan, jossa ihmisen hyvinvointi ja vireystila huomioidaan kokonaisuutena.  
 
“Haluamme olla asiakkaillemme premium-studio, mitä sijainti Innovassa tukee erinomaisesti niin kiinteistön puitteiden kuin lokaationsa puolesta,” Ruusumaa päättää. 

Lisätietoja Kielon Jyväskylän kohteista:

Katja Kröger  
Avainasiakkuuspäällikkö 
Puh. +358 50 5127 707  
katja.kroger@kielotoimitilat.fi

Meiju Karvonen  
Asiakkuuspäällikkö  
Puh. +358 50 4318 812
meiju.karvonen@kielotoimitilat.fi

Minna Hämäläinen  
Avainasiakkuuspäällikkö 
Puh. +358 40 5648 042  
minna.hamalainen@kielotoimitilat.fi